Arvostamme toisiamme

Aro-Yhtymän arvoihin kuuluu toistemme arvostaminen. Arvostaminen ilmenee avoimen vuorovaikutuksen tukemisena ja edistämisenä, erilaisuuden hyväksymisenä ja hyödyntämisenä sekä välittämisenä toinen toisistamme.

Työntekijöitä konsernissa on noin 450 - muun muassa mekaanikkoja, automyyjiä, varastotyöntekijöitä, huoltomyyjiä, tuoteinsinöörejä, myyntisihteereitä, taloushallinnon ammattilaisia.

Aro-Yhtymä Oy:n, AutoFennica Oy:n ja Aro Parts Logistics Oy:n toimitilat sijaitsevat Helsingin Konalassa, Aro Vehicle Logistics Oy:n tilat ovat Hangon eteläisimmässä kärjessä Hangon vapaasatamassa, ja Autokeskuksella on toimipaikat pääkaupunkiseudulla Konalassa, Olarissa, Herttoniemessä ja Tikkurilassa sekä lisäksi Raisiossa, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Suurin osa henkilöstöstämme on Autokeskus Oy:n palveluksessa.

Huolehdimme työhyvinvoinnista

Konserni tarjoaa vakituiselle henkilöstölleen kattavan, lakisääteistä laajemman, työterveyshuollon. Työterveyshuollossa kehitämme etenkin ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa sekä henkilöstömme työkyvyn varhaista tukemista. Siihen liittyen työterveyshuoltomme kutsuu koko henkilöstön säännöllisiin terveystarkastuksiin ja työnantaja kustantaa fysikaalisen hoidon tietyin edellytyksin.

Hyvinvointia edistävät myös tuetut liikuntapalvelut. Harrastuspiirien kautta työnantaja tarjoaa muun muassa sählyvuoroja. Yksilöllisten liikuntaharrastusten tukemiseen olemme ottaneet käyttöön sähköisen SporttiPassin.

Kilpailukykyisiä etuja

Henkilöstöllemme on tarjolla niin ostoetuja kuin yhteisiä tilaisuuksiakin. Ostoedut koskevat sekä Autokeskuksen että Katepalin tuotteita. Työntekijämme saavat myös YkkösBonus-erikoisalennuskortin, jolla saa etuja monissa YkkösBonus-ostopaikoissa.

Henkilöstötilaisuuksistamme mieleenpainuvimpia ovat perinteiset työntekijöidemme pienimmille perheenjäsenille suunnatut joulujuhlat. Perheen ja työn yhteensovittamista edistämme myös tarjoamalla pääkaupunkiseudulla mahdollisuuden työnantajan kustantamaan lastenhoitoapuun pienten lasten sairastuessa.