Omalla autolla edullisimmin

05.02.2009 (Tulosta)

Hiihtolomaa suunnitellaan tänä vuonna varmasti tavallistakin tarkemmin: mikä on edullisin tapa rientää rinteille? Perheelle ylivoimaisesti halvin vaihtoehto on mennä taloudellisesti ajaen omalla autolla.

Helsingin Sanomien artikkelissa (14.1.2009) todettiin yksiselitteisesti, että hiihtolomalle Lappiin kannattaa lähteä omalla autolla. Artikkelissa verrattiin omalla autolla tehdyn matkan kustannuksia yleisten kulkuneuvojen käyttämiseen. Oma auton kustannuksista huomioitiin ainoastaan polttoainekulut.

Lopputulos oli hätkähdyttävä. Perheen, jossa on kaksi aikuista ja kaksi alle 12-vuotiasta lasta, kulut jäivät omalla autolla vajaaseen 50 euroon henkeä kohden. Toiseksi halvin vaihtoehto oli junan ja linja-auton yhdistelmä, jolloin kustannus oli yli 140 euroa perheenjäseneltä. Muut vaihtoehdot olivat vielä kalliimpia.

Vielä edullisemmin omalla autolla pääsee, mikäli tarkistaa omia ajottottumuksiaan taloudellisimmeksi. Auto Bild Suomen (2/2009) reportaasissa todetaan neljän amerikkalaisen auton taloudellisuustestin antavan hyvän kuvan siitä, mihin nykyaikaisilla autoilla voidaan järkevästi ajaen päästä.

”Vasta nyt tajuan miten paljon oma ajotapa voi vaikuttaa polttoaineen kulutukseen”, testimiehistön jäsen Chrysler Finland Oy:n Timo Kokkonen kertoo.

”Kaikille testaajille oli yllätys päästä jokaisella testin autolla autolla alle ilmoitetun EU-maantiekulutuksen. Nelivetoinen Jeep Patriot alitti ilmoitetun kulutuksen jopa litralla”, Kokkonen lisää.

Neljän amerikkalaisen auton retki joulupukin luokse napapiirille todistaa ajotavan merkityksen auton todelliseen maantiekulutukseen. Auton säännölliset huollot ja tarkistukset on syytä suorittaa, mikäli toivoo positiivisia yllätyksiä lomamatkan kustannuksiin. Laahaavat jarrut tai alhaiset rengaspaineet nostavat kulutusta. Hiihtolomamatkalle kuormattaessa on tärkeää muistaa nostaa rengaspaine auton ohjekirjan suosittelemalla tavalla. Kulutuslukemien lisäksi tällä parannetaan auton turvallisuutta ja ajettavuutta.

Auto Bild Suomen testiin osallistuivat Chrysler Sebring, Dodge Avenger, Dodge Journey ja Jeep Patriot. Dodgeissa ja Jeepissä oli kaksilitraiset pumppusuutintekniikalla varustetut ahdetut dieselmoottorit. Chrysler osallistui testiin kahden litran bensiinimoottorilla ja viisivaihteisella käsivalintaisella vaihteistolla. Avenger, joka saavutti loistavan4,07 litrankeskikulutuksen talvisella maantiellä matkalla Helsingistä napapiirille, oli varustettu automaattisella DCT-kaksoiskytkinvaihteistolla. Seitsenpaikkaisen Dodge Journeyn vaihteisto oli kuusivaihteinen käsivalintainen niin kuin katumaasturi Jeep Patriotinkin.

Testin tuloksena saatiin seuraavat todelliset maantiekulutukset: Helsinki - napapiiri841 km, aika 12 tuntia, keskinopeus70 km/h):

Chrysler Sebring 2.0 M5 Touring, 5,5 l/100 km