Autokeskuksella villit viiskymppiset

05.10.2015 (Tulosta)

Konalan toimipaikan 50-vuotisjuhla näkyy koko Autokeskus-ketjussa 5.10.-17.10.2015. 

Juhlan kunniaksi Autokeskuksella on muun muassa kakkutarjoiluja, viikonloppunäyttelyä, auto- ja huoltotarjouksia sekä villi kuvakisa. Kuvakisassa jaetaan julkisesti Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa autoiluun, autoihin tai Autokeskukseen liittyvä kuva teemalla 50 vuotta, mukaan laitetaan häshtägi #AK50v ja linkki osoitteeseen www.autokeskus.fi. Kymmenen eniten tykkäyksiä saaneen saaneen kuvan kesken arvotaan Jopo, 300 euron lahjakortti Giganttiin ja Nesteen polttoainekortti.

Konalassa 50 vuotta

Autokeskus on toiminut Helsingin Konalassa 50 vuotta. Vuotta aiemmin, 1964, yritys oli siirtynyt Simo Aron omistukseen, ja muutto Helsingin keskustasta Konalaan antoi liiketoiminnalle tilaa laajentua. Vuonna 1969 Simo Aro fuusioi Autokeskuksen ja vuonna 1949 perustamansa Katepalin, jolloin yhtiön viralliseksi nimeksi tuli Aro-Yhtymä Oy. Autokeskus säilyi kuitenkin käytössä koko ajan.

Autokeskuksen toiminta laajeni 1990-luvun alussa, jolloin vähittäismyynti alkoi Tampereella ja Espoossa. Vuonna 1997 Autokeskus Oy eriytettiin emosta tytäryhtiöksi, ja Autokeskus-ketjuun siirrettiin konsernin tuotteiden ja palveluiden vähittäiskauppa. Vielä ennen vuosikymmenen loppua Autokeskus muutti Tampereella uusiin toimitiloihin Hatanpäähän sekä laajensi toimintaa Herttoniemeen ja Tikkurilaan.

Vuosituhannen vaihduttua, 2001 Autokeskus aloitti toimintansa Hämeenlinnassa ja Turussa. Turusta Autokeskus muutti uuteen toimitilaan Raisioon vuonna 2002. Tikkurilasta puolestaan päästiin muuttamaan uuteen autotaloon Vantaan Airportiin vuonna 2011.