Uutisarkisto

Chryslerin uudistaminen edistyy suunnitelmien mukaan

22.05.2009 (Tulosta)

Yhtiön uusi nimi on Chrysler Group LLC ja Bob Nardellin paikan uuden yhtiön pääjohtajana perii monelta alalta kokemusta kerännyt C. Robert Kidder.

Chryslerin uudelleenrakentamisen yhteydessä on tehty jo nyt monella sektorilla merkittäviä leikkauksia, joista yhdessä neljäsosa Yhdysvaltain jälleenmyyntisopimuksista irtisanottiin. Yhtiön nykyisen pääjohtajan Bob Nardellin mukaan oli tärkeää sopeuttaa jälleenmyyjäverkosto tämän hetkiseen uuteen myyntitasoon.

”Oli vaikeaa, mutta samalla äärimmäisen tärkeää leikata jälleenmyyjäkuntaa. Vuodesta 1990 vuoteen 2007 Yhdysvalloissa myytiin keskimäärin 16 miljoonaa uutta autoa. Tämän vuoden myynniksi ennustetaan 10,5 miljoonaa autoa.”

Jälleenmyyjäkunnan muutos koskee vain Yhdysvaltoja, sillä Chrysler Finlandilla on erittäin ammattitaitoinen ja motivoitunut verkosto. Chrysler Finlandin toimitusjohtaja Simo Rosvall näkee uudelleenrakennettavan Chryslerin aikaisempaa vahvempana päämiehenä.

”Meillä on Suomessa 37 myynti- ja huoltopistettä tai niiden yhdistelmää, jotka kattavat koko maan, eikä meillä ole minkäänlaista tarvetta verkoston muutoksiin. Sopimuskumppanimme ovat vahvasti Chryslerin takana, eivätkä he ole menettäneet uskoaan päämieheemme näinä sanalla sanoen haastavina aikoina.”

Chryslerin pääjohtaja Bob Nardelli ilmoitti jo aikaisemmin, että uudelleenrakentamisen päätyttyä uuden ajan alkaessa on oikea hetki vaihtaa korkeinta johtoa. Nardelli siirtyy nykyisen Chryslerin omistaneen Cerberuksen neuvonantajaksi.

Uuden Chrysler Group LLC:n pääjohtajaksi on valittu C. Robert Kidder. Tulevalla pääjohtajalla on monipuolinen yli 40 vuoden kokemus työstä eri aloilla korkeimmissa johtotehtävissä sekä hallitustyöskentelystä.

”On hienoa liittyä Chrysleriin sen lähtiessä kohti uutta kukoistavaa aikakautta”, Kidder toteaa nimityksestään. ”Olen varma, että Chrysler selviää Chapter 11 myötä uudelleenrakentamisesta hiottuna ja tehokkaana kilpailijana. Uudessa yhtiössä yhdistetään Chryslerin rikas ja innovatiivinen historia Fiatin teknologiaan, minkä tuloksena on aivan uudenlainen yhdysvaltalainen autonvalmistaja, joka haastaa autoyhtiöt ympäri maailmaa.”