Uutisarkisto

Fiat kolmatta kertaa peräkkäin Euroopan puhtain automerkki

02.03.2010 (Tulosta)

JATOn tutkimustulosten mukaan Fiat on jo kolmatta kertaa peräkkäin Euroopan puhtain automerkki, kun mittarina käytetään CO2-päästöjä. Fiat pääsi ainoana autonvalmistajana alle 130 gramman keskiarvon: sen malliston keskiarvoinen päästölukema vuonna 2009 oli 127,8 g/km.

Paitsi puhtain automerkki, Fiat on myös puhtain konserni hiilidioksidipäästöillä mitaten. Konsernitasolla keskiarvoinen päästölukema vuonna 2009 oli 131 g/km. Konsernin hyvän tuloksen taustalla on paitsi Fiatin, myös Alfa Romeon ponnistelut puhtaamman autoilun puolesta. JATOn tulosten mukaan kaikista merkeistä Alfa Romeon päästöt pienenivät eniten, keskimäärin 18,3 g/km.

Fiatin onnistuneet ekologiset ratkaisut ovat pitkäaikaisen strategian ja sitoutumisen tulosta. Fiatin kaksijakoinen strategia on pohjautunut yhtäältä kulutusta ja päästöjä pienentävien teknisten ratkaisujen kehittämiseen ja toisaalta kuluttajien tietoisuuden lisäämiseen.

Tuorein esimerkki Fiatin tuomasta teknisestä kehityksestä on Geneven autonäyttelyssä esiteltävä uusi TWIN-AIR-bensiinimoottori. Fiat Powertrain Technologiesin (FPT) kehittämä kaksisylinterinen moottori hyödyntää niin ikään FPT:n kehittämää ja patentoimaa MultiAir-järjestelmää, jossa venttiilien ajoitusta pystytään muuttamaan portaattomasti. Tämän ansiosta moottorista saadaan irti parempi teho ja vääntö sekä saavutetaan huippuvääntö poikkeuksellisen alhaisilla kierrosluvuilla kulutuksen ja CO2-päästöjen jäädessä kuitenkin selvästi alhaisemmiksi kuin perinteisillä moottoreilla.

 Pienemmän moottorikoon ja taitavasti kehitetyn perusmekaniikan ansiosta uuden kaksisylinterisen moottoriperheen, jonka tehot vaihtelevat 65:stä 105 hevosvoimaan, CO2-päästöt jäävät jopa 30 prosenttia alhaisemmiksi kuin vastaavan teholuokan perinteisillä moottoreilla

Common rail -dieselmoottorin kehittäneen Fiatin toisen sukupolven MultiJet-dieselmoottorit ovat myös huippuunsa hiottuja. Modernin teknologian ansiosta ne tarjoavat jopa 25 prosenttia paremman väännön jo varsin alhaisilla kierroslukemilla päästöjen pienentyessä samaan aikaan kuusi prosenttia.

Innovatiivisten moottorien lisäksi Fiat on kehittänyt muitakin ympäristöä – ja kukkaroa – säästäviä ratkaisuja, kuten Start&Stop-järjestelmän, joka pysäyttää moottorin tilapäisesti esimerkiksi ajoneuvon seisoessa liikennevaloissa. Useimpien Euro 5 -normin moottorien kaverina olevan järjestelmän ansiosta polttoaineen kulutus voi pienentyä jopa 12 prosenttia.

Fiatin ympäristöstrategian toisena näkökohtana on autoilijoiden tietoisuuden ja ympäristön huomioimisen halukkuuden lisääminen. Tätä varten Fiat on kehittänyt innovatiivisen eco:Drive-järjestelmän, joka opastaa autoilijoita taloudellisempaan ajotapaan niin ympäristön kuin oman kukkaronkin kannalta.

Ohjelman voi ladata maksutta Fiatin www-sivuilla osoitteessa www.fiat.com/ecodrive . Ohjelma on ladattu sivuilta jo noin 100 000 kertaa ja noin 35 000 autoilijaa käyttää sitä aktiivisesti.