Uutisarkisto

Autokeskus luovutti Itellalle 25 biokaasulla toimivaa Nissan Qashqaita

29.11.2013 (Tulosta)

Itella on Autokeskuksen kautta hankkinut käyttöönsä 25 uutta Nissan Qashqai 1.6 cng -biokaasuautoa. Niistä suurin osa otetaan käyttöön pääkaupunkiseudun postinjakelussa vuoden loppuun mennessä. Autoja menee myös Tampereelle, Jyväskylään, Lappeenrantaan, Kotkaan ja Haminaan.

Biokaasuautot sopivat ominaisuuksiltaan hyvin jakeluajoon

- Maan suurimpana jakelu- ja kuljetusyrityksenä Itellalla on merkittävä rooli ympäristöystävällisen jakelun kehittäjänä. Olemme edelläkävijöitä ja aktiivisesti osallistuneet vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttökokeiluihin. Biokaasuautoja on jo muutamia käytössä eri puolilla Suomea, kehityspäällikkö Sampo Korkia-Aho Itella Postista kertoo.

Itellassa otettiin jakelukäyttöön ensimmäinen maakaasuauto jo vuonna 2006. Maakaasusta siirryttiin uusiutuvan ja kotimaisen Gasum-biokaasun käyttöön lokakuussa 2011. Täysin kotimainen, jalostettu biokaasu vastaa koostumukseltaan ja laadultaan maakaasua. Biokaasua saadaan mm. jätevesien puhdistamolietteestä. Biokaasun käytöstä ei synny käytännössä lainkaan terveydelle haitallisia pienhiukkasia. Lisäksi kaasuautoilla melupäästöt ovat tavanomaista alhaisemmat. Sen käytöllä Itella pystyy vähentämään hiilidioksidipäästöjään 4000 tonnia vuodessa (2015 mennessä).

Itellan autoissa käytetään myös ajotapaseurantalaitteita

Ajotapaseurantalaitteita on asennettu Itellan jakelu- ja kuljetusajoneuvoihin syyskuulta lähtien. Kaikissa jakeluautoissa on ajotapaseurantalaite kesäkuun 2014 loppuun mennessä. Laitteet kertovat muun muassa polttoaineen kulutuksesta, ajoneuvojen nopeuksista ja hiilidioksidipäästöjen määristä. Niiden avulla voidaan myös selvittää, onko ajoneuvoilla ajettu liikennesääntöjen mukaisesti.

Laitteista saatavan tiedon perusteella pystytään arviomaan jakajien ja kuljettajien ajotapakoulutuksen tarvetta ja tavoittelemaan entistä parempaa liikenneturvallisuutta.

Itellan päästöistä suurin osa ajoneuvoista

Itellan ajoneuvokantaan kuuluu 4 000 hyötyajoneuvoa, joilla ajetaan vuodessa yhteensä yli 100 miljoonaa kilometriä. Ajoneuvot aiheuttavat suurimman osan Itellan päästöistä. Tavoitteena on vähentää vuoteen 2020 mennessä hiilidioksidipäästöjä 30 prosenttia vuoden 2007 tasosta.

Keskeiset keinot ovat energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energian käyttö. Polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä pyritään alentamaan myös tehokkaalla reittisuunnittelulla, kuljetusten yhdistelyllä sekä ympäristön huomioivilla ajotavoilla. Tavoitteena on myös kasvattaa vaihtoehtoajoneuvojen osuus 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
-----

Lisätietoja bensiinikäyttöisten autojen muuttamisesta maa- ja biokaasulla toimiviksi antaa Autokeskuksen yritysmyynnin yhteyspäällikkö Lasse Göös, p. 0400 899 043, lasse.goos(at)autokeskus.fi

Autokeskuksen yritysmyynti auttaa myös investointilaskelmien teossa arvioitaessa sitä, millä ajokilometreillä maakaasulaitteiston asentaminen autoon alkaa tuottaa säästöä bensiinikäyttöön verrattuna.




Biokaasua käytettäessä näiden jakeluautojen CO2-päästöt on 0 g. Biokaasu on myös ainoa ajoneuvojen polttoaine, jolle on myönnetty Joutsenmerkki. Puhdasta ja kotimaista postinkuljetusta.



Koska jakeluautoa ohjataan oikealta, autot ovat brittimallistosta. Ne on Autokeskuksessa muutettu vastaamaan suomalaista lainsäädäntöä. Koska kaikki jakeluautot joka tapauksessa ovat yksipaikkaisia, oli iso kaasupullo luonteva sijoittaa etumatkustajan paikalle.


Liitteet:


38.79kB


23.77kB